maanantai 22. helmikuuta 2016

Kirja tag



Päätin vastata Lukijan roolissa blogista lähteneen kirja tagin kysymyksiin:

1. Onko sinulla kotonasi tietty paikka, jossa luet?
Luen yleensä sängyn päällä.

2. Kirjanmerkki vai palanen paperia?
Palanen paperia. Olen hukannut jonnekin mystiseen paikkaan kaikki kirjanmerkkini.

3. Voitko lopettaa lukemisen milloin vain vai luetko aina sivun tai kappaleen loppuun?
Voin lopettaa milloin vain. Tietysti olisi ihanteellista, jos lukisin kappaleen loppuun, jotta ajatus ei jäisi kesken.

4. Syötkö tai juotko lukiessasi?
Saatan lukea kirjaa syödessäni. En juo kahvia tai teetä lukiessani, kuten olen huomannut todella monien kirjabloggaajien tekevän.

5. Voitko kuunnella musiikkia tai katsella televisiota lukiessasi?
Voin kuunnella musiikkia lukiessani, mutta en katsella televisiota. Musiikin on kuitenkin oltava vain instrumentaalista, sillä sanojen kuuleminen saattaa häiritä keskittymistä. Kuuntelin meksikolaista musiikkia, kun luin kirjaa, joka sijoittui Meksikoon. Keijuja sisältävää kirjaa lukiessani kuuntelin puolestaan keijumusiikkia.

6. Luetko kotona vai missä vain?
Luen enimmäkseen kotona. Kesällä paikaksi voi valikoitua lomapaikka tai ranta. Silloin on hauskaa lukea ulkona - paitsi jos sataa. En kuitenkaan pysty lukemaan autossa, junassa tai linja-autossa.

7. Luetko ääneen vai hiljaa päässäsi?
Luen aina omassa mielessäni.

8. Luetko kaikki sivut vai hypitkö sivujen yli?
Luen kaikki sivut, sillä en halua jäädä paitsi mistään tarinan kohdasta.

9. Hajoaako kirjan selkä lukiessasi vai pysyykö se kuin uutena?
Kirjat pysyvät kuin uutena, jos se minusta on kiinni. Joskus huonolaatuinen kirja hajoaa väkisin, vaikka kuinka yrittäisi suojella sitä.

10 Kirjoitatko kirjoihin?
En koskaan kirjoita kirjoihin. Aivan kamala ajatus! Jos kirjoitan muistiinpanoja kirjasta niin teen sen vihkoon tai palaan paperia.

Mitä vastaisit kysymyksiin? Muita kommentteja?

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, minäkin tein tämän. Keijumusiikki kuulostaa suloiselta :)

    VastaaPoista
  2. Joskus harvoin saatan tehdä lyijykynällä merkintöjä omiin kirjoihini, jos kyseessä on vaikka erittäin hyvä kohta, jonka haluan alleviivata, tai jos kirjassa on niin paljon pilkkuvirheitä, että alkaa ärsyttää. Eri asia on tietenkin oppikirjat, joihin teen paljonkin merkintöjä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!