torstai 3. joulukuuta 2015

Mats Strandberg; Sara B. Elfgren: Piiri



"Elias ei tunne kipua. Hän näkee veren tihkuvan kämmenistään. Veripisarat tipahtelevat klinkkerilattialle, mutta hän ei tunne mitään. Hänen kehonsa on puutunut. Vain ajatukset ovat jäljellä. Ja ääni."

Strandberg, Mats; Elfgren, Sara B.: Piiri
Julkaistu: 2012
Alkuperäinen julkaisu: 2011
Alkuperäinen nimi: Cirkeln
Suomentanut: Riie Heikkilä
Kustantaja: Basam Books
Sivumäärä: 574

Takakannesta: "Engelsfors. Pikkukaupunki Ruotsissa. Nimi on kaunis, mutta paikka rähjäinen. Kaupunkia ympäröivät synkät metsät, joihin ihmiset usein eksyvät ja katoavat. Syyslukukausi on juuri alkanut, kun yksi lukion oppilaista löydetään kuolleena koulun vessasta. Kaikki olettavat, että kyseessä on itsemurha. Paitsi ne, jotka tietävät totuuden. Eräänä yönä kuu värjäytyy salaperäisen punaiseksi, ja kuusi lukiolaistyttöä löytää itsensä hylätystä puistosta. Tytöillä ei ole mitään yhteistä. Yksi on luokan suosituin, toinen kiusattu, kolmas omaa tietään kulkeva gootti, neljäs kunnollinen huippuoppilas... Pian selviää, että paha on saapunut Engelsforsiin eivätkä tytöt selviydy hengissä ilman toisiaan."

Engelsforsin lukiosta löytyy kaikki mahdolliset nuorisotyypit. Jokaisella on myös omat ongelmansa. Elias yrittää päästä irti viiltelystä ja kulkee porukassa, jossa liikkuu huumeita. Linnea pukeutuu goottityylisiin asuihin ja ajattelee eri tavalla kuin muut nuoret. Anna-Karin on koulukiusattu ja vainoharhainen tyttö, kun taas Ida on koulun inhottu kiusaaja. Vanessa puolestaan viettää vapaa-aikaansa ryypäten ja vanhemman miehen kanssa seurustellen. Minoo on koulun tietoviisas, kärsii aknesta ja on ihastunut opettajaansa. Rebecka taas seurustelee koulun komeimman pojan kanssa, kärsii syömishäiriöistä ja joutuu huolehtimaan sisaruksistaan. Eräänä yönä joukko nuoria johdatetaan puistoon, jossa he saavat kuulla olevansa noitia ja joutuvansa liittymään erilaisuuksistaan huolimatta pahaa vastaan taistelevaan noitapiiriin.

Kirjassa pureudutaan maagisen taistelun ohella nuorten ongelmiin jokaisen nuoren omasta näkökulmasta. Suurta roolia tässä aiheessa näyttelevät heidän vanhempansa, joita onkin yhtä kirjava joukko kuin nuoria. Sieltä löytyy puistonpenkillä viihtyvää juoppoa, teiniäitiä, korkeasti koulutettua, masentunutta yksinhuoltajaa ja enemmän työmatkoilla kuin kotona viihtyvää isää. Nuoret kokevat kaipaavansa tukea vanhemmiltaan, mutta salaavat heiltä silti tärkeitä asioita. Toisena suurena ongelmana on huoli siitä, mitä muut itsestä ajattelevat. Nuoret eivät aina ymmärrä, että toiset eivät välttämättä ajattele sitä, mitä voisi luulla. He eivät myös uskalla luottaa toisiinsa ja pelkäävät salaisuuksiensa paljastumista, sillä niitä voidaan helposti käyttää aseena ja itsetunnon musertajina. Sain kuvainnollisesti repiä turhautumisesta hiuksiani, kun nuoret yhä uudelleen ja uudelleen pimittävät elintärkeitäkin salaisuuksia itsellään. Kolmantena ongelmana mainittakoon ihastukset ja poikaystävät, joita on myös erittäin kirjava joukko.

Mielestäni jännittävintä oli lukea kohtauksia, joissa nuoret tutustuvat uusiin maagisiin voimiinsa. Pelottavinta oli, kun tuntematon voima valtaa nuorten ruumiit, jolloin he ovat vankeina omassa ruumiissaan. Nykyaikaisia piirteitä tarinaan luovat blogien mainitseminen sekä tunkeilevat toimittajat, jotka haluavat hinnalla millä hyvänsä lehteensä nyyhkytarinan koulussa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Rasittavinta kirjassa on rehtori. Hän on mielestäni ärsyttävä, ylimielinen ja nuoria hyväksikäyttävä. Omituisinta oli, kun eräässä kappaleessa noita sanoo, että ´Jumala tietää´ ja että ´rukoilen teidän puolestanne´. En ole aiemmin lukenut kirjaa noidista, jotka viittaavat jumalaan tai rukoilemiseen. Mielestäni hienointa oli, että tarinan nuoret pysyivät loppuun asti uskollisina itselleen ja luonteenpiirteilleen. Heistä ei yllättäin tullut toistensa parhaita kavereita, vaan heidän välillään oli loppuun asti jännitteitä. Sen sijaan he pyrkivät realistisella tavalla tulemaan toimeen toistensa kanssa.

"Minoo joutuu paniikin valtaan, kun hänen jalkansa alkavat liikkua aivan itsestään. Hän kulkee puutarhan läpi ja jatkaa matkaansa kadulle päin. Onko tämä unta? Ei. Minoo on varma siitä. Hän yrittää pysähtyä, perääntyä, kääntyä ympäri ja juosta toiseen suuntaan. Hänen ruumiinsa kuitenkin jatkaa järkähtämättömänä eteenpäin. Kadut ovat tyhjät. Yö on hiljainen. Vain asfalttia vasten raapivat muoviset tohvelinpohjat ja hänen oma hengityksensä pitävät ääntä. Minoo yrittää huutaa, mutta hänen kurkustaan kuuluu pelkkää vaimeaa pihinää." (s. 95)

Tarina on jännittävä ja ajoittain yllätyksellinen. Suosittelen kirjaa nuorille sekä noita aiheisista kirjoista pitäville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!